Katselin tietд kulkiessain,
miksei se vietд, nousee se vain.
Raskas on askel, Kulkurin Kuu,
pian seurakseni ilmaan tuu.

Matkalla jostain, jonnekkin taas,
kimpassa kahden, nдin kuljetaan.
Seuraa ei muiden kaivatakaan,
ystдvдt kahden vaan.

Taivaalla loistaa Kulkurin Kuu,
sitд ei viedд multa voi muut.
Kulkurin sielu, sydдn ja suu,
toisilleen uskoutuu.

Joillekkin paistaa aurinko ain’
toisille pelkkд heijastus vain.
Auringon paiste pinnalta kuun,
jo mullekkin nдin kantautuu.

Kumpikin meistд, kulkiessaan,
nдhnyt on monta yцnkulkijaa.
Kerrota niistд ei kuintenkaan,
toisilleen korkeintaan.

Taivaalla loistaa..